tiistai 10. kesäkuuta 2014

Facebook lakko!

Oli sunnuntai ilta ja mä päätin, että nyt saa riittää. Homma oli karannut jo käsistä aikaa sitten. Koneella en ollut vaan kännykällä KOKO ajan. Siinä kohtaa kun istut kaverin kanssa kahvilla siis ihan irl ja huomaat, että molemmat tai vain minä näprää puhelinta. HEI HALOO!

Sunnunta iltana alkoi lakko joka jatkuneen ainakin kuukauden verran. Tunnukset lähti poistoon ja sovellus helvettiin puhelimesta messengerineen päivineen.

Pari päivää ilman fbtä alkaa olemaan takana ja oudolta tuntuu! Koko ajan on kaivamassa puhelinta esiin sen takia ja prälää näyttöjä kunnes tajuaa, että ei sitä ei enää ole. Sairasta mihin some on ajanut ihmisen. Käytän puhelinta muutenkin liikaa ehkä tää lakko jeesais siinäkin, että ei koko aikaa tuijottais tätä :D

Huomaan nyt että instagramista on tullut tärkeempi xD mutta alotin tänään uuden prokkiksen johon liittyy vähä sarjakuvia ja kenkiä  ;) Huomenna sitten siitä DIY projektista postaus (:

xoxo J

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Summer time <3

Okei mun on pakko myöntää, että bloggailu on jäänyt vähän vähille. Nyt on kuitenkin aika taas kertoa kuulumisia !

KESÄ! Siis vihdoin ja loma! Toka vuosi koulua takana! Vuosi vielä ja siinä se sitten on! Päättäreissä oli tavallaan helpottunut, mutta myös haikea fiilis sillä osa ihan parhaista tyypeistä ikinä valmistui ! Onnea heille <3 Haikeus on koska eivät enää ole päivittäisessä elämässäni, mutta onneksi ei tarvitse kokonaan luopua!

xoxo olette ihania <3

Kesäsuunnitelmia?
Levätä,kerätä voimia ja tietysti olla mahdollisimman paljon ihanien ystävien kanssa auringossa ja tai no sateessakin <3

Loman oon alottanut lähinnä sillä levolla ja tv-sarja maratooneilla ! Päädyin _vihdoin_ katsomaan game of thronesia ja ai että oon koukussa! :D

Oon myös hamstrannut kesävaatteita kirppareilta,uffista ja kavereiden kaapeista :D Uusinpana rakkaus löytönä Victorias secretin pink sarjan mekko <3 Kuvia en voi nyt laitella koska kiitos anroid sovellus joka tekee tästä liian hankalaa :D

Jotain pieniä kivoja asioita on myös tapahtunut, mutta niistä sitten joskus jos aiheellista ;)

Tässä nyt pääpiirteittäin kuulumiset :) Kirjoittelen kun taas muistan tai sitten vaan hautaan tän blogin :D

xoxo J

perjantai 21. maaliskuuta 2014

London!

pus pus ♡ 
Terkkuja täältä Lontoosta! Tarkalleen Romford,Essex. 

Eka viikko vklpua nähden on ohi! Lento sujui suht mukavasti vaikka lensinkin ekaa kertaa ~15 vuoteen. Ekana iltana päädyttiim irkku pubiin jossa tutustuttiin paikalliseen firmaan se joka ei tiedä mikä firma on saa luvan katsoa elokuvan Hooligans. Samana iltana oli siis St.Patrick's day joten meno oli mukavaa! 

 Juomaa!

 vas. Ilmari oik. Mika 

 Vas.Antti ja Vili

 Tärähtänyt Helena

 vas. Vili ja Ilmari

 Minä sekä hattu ja Dale

Viiniä ei saa unohtaa!

Eka ilta siis meni vähän Tättärää!
Day 2

Koululle klo.9 JO OLI MESTA! 
SIIIS Stadin ammattiopisto häpeä. Pää campuksella on rakennus puoli ja sitten se meidän autopuolen koulu on toisessa mestassa se ei ollut kovin hieno sellanen muutaman nosturin halli. Iltapäivä meni Romfordia katsellen ja hotelli hengaten. 

Day 3
Eka koulupäivä meille. "Murtautukaa tohon autoon sielä on jääny avaimet sisälle" No työtä käskettyä. Loppupäivä pyöriteltiin peukaloita. Ip sitten kaupoilla ja hotellilla Helenan ja Mikan kanssa herkkuja ja leffoja.

Day 4
 Tokaa päivää koululla nyt saatiin jopa tehdä jotain. Sähkökilpailu Fin - Eng.

Kuinka monta asentajaa voidaan tarvita yhteen hommaan? 
Vili ja palmut.

Koulu päivän jälkeen marssin Libertyyn (ostari) ja kävin ostamassa uudet turvakengät  Sports Directistä. Hintaa niillä oli ~£23 ja merkki Dunlop. 
Siitä sitten hotellille ja lähtö kohti Lontoon keskustaa. Okra we're not in Kansas anymore! Siis mitä autoja! Okra ja hienoi rakennuksia! 



Kuvia räpsinyt Vili Arolinna.

käveltiin satavuotta sattui,satoi ja oli kurjaa.  onnellisena takaisin hotellille ja siitä kylpyyn! 

Day 5
Käytiin työpaikoilla ja päästiin samantien takaisin hotellille. Käytiin vähän shoppaamassa. Muutamat juotiin nyt iltaa kohden ja sitten kylpy ♡

Ai perjantai? Jääkaappina toimii amme!

Pakollinen kylpykuva ♡

Tässä nyt tiivistelmä! Lisää kuvia ja kertomusta myöhemmin! 


Olen hengissä menen takaisin kylpyyn ♡ 
Xoxo J


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Viimeinen viikko Suomessa!

hellurei vaan :)

Viimeinen viikko Suomessa pärähti käyntiin maanantaina! Lauantaina oltiin juhlimassa mun läksiäisiä jotka meni kaikin puolin mukavasti jossei lasketa erään ihmisen käytöstä, mutta en anna sen masentaa koska pääsääntöisesti mulla oli kivaa :) Ensin käytiin isomman porukan voimin syömässä Virgin oilissa ja valitettavasti en voi muuta sanoa kun,että oon todella pettynyt siihen ruokaan joka lähinnä maistui pelkältä rasvalta. Ihanan forest mojiton kyllä join sekä viiniä!

Virgin oilista jatkettiin kaupan kautta jonille vetämään kännit! Jonilla sitten istuttiin ja naurettiin ja lopulta lähdimme siitä black birdiin :) Tanssittiin ja naurettiin. Menin myös naimisiin onneksi tosin vain vitsillä :D

Ilta jatkui In ja Pn kanssa Iin luokse jossa sitten huusin totuuksia puhelimeen,olin lapsellinen ja käyttäydin tyhmästi mutta en kadu totuuksien laukomista. Maattiin lattialla ja laulettiin angsti biisejä ja lopulta nukahdettiin kaikki samaan sänkyyn :D

Nyt tosiaan on keskiviikko ja lähtöön 4päivää! Jännittää ja panikoituttaa :D
Oon koittanut tehdä listaa mitä ottaa mukaan ja mitä ostaa lontoosta. E lainaa mulle isoa matkalaukkua jonne onneksi sitten mahtuu myös kotiin tuotavaa :)

Suuri huoli on tällähetkellä siitä että minä joka ensimmäisten joukossa ilnoitin koulussa omistavani eurooppalaisen sairasvakuutuskortin löysin ainoastaan vanhaksi menneen ja sitä missä ihmeessä uusi kelalta jokinaika sitten tullut kortti on. No huomenna sitten kelaan itkemään. Kannattaa siis jättää kaikki viime tinkaan.

Fiilikset on siis kauhun sekaiset mutta eiköhän tää tästä! Palataan viimeistää  ekan lontoo viikon jälkeen!

xoxo J

torstai 6. maaliskuuta 2014

Kuulumisia!

Miumau murut ♡

Oon pitänyt hiljaiseloa bloggailun suhteen koska siis ei vaan ole ollut aikaa. Toisaalta lukijoita ei ole moneksi joten ehkä välillä hiljaiselonon ihan fine.

Kuulumisia :)

Kakkos vuotta koulua on Lontoon työharjoittelun lisäksi yksi jakso jäljellä! Aika mennyt super nopeaa. Kesälomaa odotellessa ja sitten vielä yksi viimeinen vuosi ja olen valmis!

Oon siis lähdössä 17.3 Romfordiin työssäoppimaan ja jännitys ihan huipussaan! 

Panikoin kaikkea ja vähän enemmän.
Mitään erikoista mun elämässä ei oo tapahtunut jossei jatkuvaa ajanpuutetta voi laskea :D 

Mulle kuuluu siis hyvää! Lauantaina kasaannutaan ihanien kanssa Virgin oil ravintolaan "juhlistamaan" mum lähtöä :) Ihana J on höslännyt ja kaivellut vaatteitaan läpi että saataisiin mulle se täydellinen läksiäis mekko ~<3 Ikävänä puolena on että oon jossain mini flunssassa joka ei oikein osaa päättää mitä on *hatsiuhatsiu*

Kuten mainitsin Lontoo lähestyy! Ihmiset fb,whatsapp,skype toimii (silloinku oon wifi alueella) ei meidän "mega" hotellin wifi wi oo ilmanen. Oon kuitenkin päättänyt kirjoitella tähän blogiin teille kuulumisia about kerta viikkoon! Luon myös toisen blogin joka on enemmänkin opettajan silmille eli enemmän faktoja ja tietoa työpaikasta yms :) sitäkim saa toki seurailla!

Oon mega ilonen että meitä on lähdössä ihan tosi kiva porukka sinne! Oon vähä pelle muttakun kuulin tänään jakavani huoneeni hotellissa jonkun raksapuolen opiskelija työtön kanssa aloin miettimään että jos mä vaan meen poikien kylpyammeeseen nukkuu.Tiedän kind of lapsellista mutta olin jo tottunut ajatukaeen itsestäni yksin omassa huoneessa. Nyt jaan sen täysin tuntemattoman ihmisen kanssa! 

Ymmärrän että meidän koululla ei vaan oo varaa laittaa meitä omiin huoneisiin. Lontoon majoitusjärjestelyt maksaa meidän koululle 14 000e. Mutta se ei tarkota että mun pitäis olla tyytyväinen tähän mun pitää ainoastaan tyytyä tähän. Ja joo meen vaik nukkuu poikien lattialle. 

Klo.00.56 
mun pitäisi olla jo nukkumassa.
Aamulla koulua olis 10.15-12.15 ja tän flunssan takia taidan jäädä kotiin. 

Hyvää yötä puput 

Xoxo J







torstai 2. tammikuuta 2014

New Year's Eve! Welcome 2014!

Happy new year 2014! 

Hej puput! 
Vuosi siis vaihtui ja krapulasta selvitty! 

Taas voidaan tehdä muutama lupaus uudelle vuodelle ja itsekkin niitä tein muutaman :)

☆ Herkkulakko 38 päivää fb haasteena!
☆ Lenkkeilyn aloitus Ellin ohjeilla!
☆ Terveellisempi ruokavalio ja paskaruualle hyvästit!
☆Tupakoinnin lopetus ennen Lontoon reissua!

Tässä olivat nämä mun isoimmat lupaukset :) 

Mutta se uuden vuoden aatto! Meidän porukka vietti sen kotibile merkeissä mun kotona ja muutamia kuvia tuli otettuakin! 

Minä ja ihana Elli ♡

 Selfie

 Söpötys Elli ♡

 Ellii!

 Pojat pelasi shakkia! Alkuiltaa :)

 Vammaminä :p

Sitten hypättiinkin monta tuntia eteenpäin ja vuoden vaihtumiseen! Kamera oli hukassa kaikki noi tunnit joten siksi aika suppea kuva kokoelma :D

ILOTULITUKSIAA



 Viralliset vuoden vaihteen suukot: 

 Miikka ♡ Elli 

 Timo ♡ Hanna

  Elli ♡ Jasmi

Hanna ♡ Jasmi

Sain myös puhelimen välityksellä yhden uv pusun kiitos siitä Ville :D ♡

Tämä löytyi olkkarista aamulla. 

Kuten sanottu kamera oli kadoksissa suurimman osan iltaa joten kaikista juhlioista ei ole kuvia :( 

Kivaa oli! Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta ja jatketaan samaan malliin! 

Xoxo J



perjantai 27. joulukuuta 2013

Ways To Die Alone

Miumau muruset  <3

Joulu on nyt ohi! Vihdoin :D! 
Tässä kohtaa multa varmaan odotettaisiin lahja postausta, mutta en sellaista jaksanut nyt vielä tehdä.
Katsomme sitä sitten ennen uv postausta :) 

Älkää antako otskikon hämätä! Kyse ei siis ole mistään vakavasta vain ainoastaan Ellin ja minun yhteistilauksesta Sport Directiltä josta löysin kaikkea sellaista kivaa mitä Suomesta ei saa ja nämä mun mielestä ihanat tuotteet takaavat varmasti sen että HERUU! (lue kuolen varmasti yksin) 

Kuten suurin osa ystävistäni tietää olen DC comicsin ja Marvelin hahmojen fani!
Myönnän, että en ole sarjakuviin perhtnyt paljoa ollenkaan.Joo mut saa ampua nyt, mutta selityksenä se että eipä mulla ole ollut niihin mahdollisuutta ollut sitten lapsuuden. 

Sports Directistä löytyi x määrä sarjakuva hahmo tuotteita sekä aikuisille, että lapsille tässä ovat siis tuotteet jotka sivuja kaivelemalla löysin ja vielä sopivan halvalla! 

Sukkia! Okei myönnnän nää on tarkoitettu junnuille, mutta pienen jalkani ansiosta käytän usein lasten sukkia!


Okei supergirl nää oli vaan niin cute! 

Wonder Woman <3 

Super hienot Batmaaaanit! 

Joo todellakkin myönnän, että näitä ei ihan laiteta jalkaan kun lähdetään  baanalle miehiä iskemään ainakaan jos ei halua säikäyttää ketään karkuun, mutta siis ihan SUPER AWESOMEJA! 


Olisin voinut tilata tuolta vaikka ja mitä lisää koska hinnat ovat oikeasti sellasia mitä sitä kannattaakin maksaa ja postarit eivät olleet mitään huimaa edes! 

Käykää ihmeessä katsomassa nuo sivut ja hämmästykää paljon merkki vaatteita sieltä saa ja miten halvalla! 


Eipä muuta tällä kertaa minä lähden viettämään lapsivapaata! 

Xoxo  J 


*Kuvat kopioitu sports directin sivuilta.